Vuonna 1975 olin opiskelemassa iskelmälaulua "Viihdetaiteenkeskusstudiolla" ja sain vieraita Puolasta. Kaksi boyta Varsovasta toi minulle LSD:tä. Minulla oli siitä jo paljon havaintoja ja nyt otin sitä ensimmäisen kerran.
Ensin se oli hyvin, hyvin surkeaa. Koin pahimpia kipuja mitä yleensä kuvitella saattaa! En voinut enää elää, enkä tahtonut kuollakaan! Silloin muistin lopulta Jumalan ja kutsuin Häntä: "Voi hyvä JUMALA! Auta!" Hänen äänensä tuli ensin päähäni ja sanoi, että apu olisi sitä, että minulla olisi lupa kuolla! Minun itäberliiniläinen Nina Hagen -tietoisuuteni harasi vielä vähän aikaa vastaan ja intti jotain, että olin "liian nuori kuolemaan", mutta loputon kipu jota aina vain helvetillisesti tunsin ja HÄNEN läsnäolonsa tekivät asian yksinkertaiseksi: kävin maate kuolemaan ja ajattelin: "Annan itseni Jumalalle, sillä mitään tätä surkeampaa ei enää voi tulla!" Se oli nimittäin kurjaakin kurjempaa, kaikkein kaameinta mitä ikinä olin kokenut. Se oli ikuista vaikerointia, syvällä kipeässä helvetissä. Kaikki oli up to God!!!
Silloin irrottautui "Ninani" ruumiista ja kohottautui aina vain korkeammalle! Jätin näkyjen vallassa ruumiini, ja samaan aikaan jäi toisaalla hyvin todelliselta vaikuttava sairaalapersoonani sairaalan tutkimuspöydälle.
Niin, tämä siirtyminen maallisesta ruumisulottuvuudesta valaistun ja sovitetun JUMALAN luokse tapahtui kylläkin 'vain' astraalisesti tällä viimeisellä 'maallisella' sairaalan näyttämöllä. Minä makasin kaiken aikaa sängyssäni. Hoiturit kirkuivat ja ravasivat ympäriinsä: "Hän on mennyt pois!" "Hae virtalaite!" "Rouva Hagen!!!" He läpsivät minun kasvojani... "Äää, ei se tule enää takaisin..." Kauhukseni näin ylöskohotessani eräänlaisen kompostitunkion sairaalan pihamaalla, ja siinä oli amputoituja käsiä ja jalkoja ja paljon kuolleita ruumiita. Ajattelin: "Tuonne minäkin joudun!" Ajatus ei mitenkään lisännyt haluani palata takaisin ruumiiseen. Minulla oli ruhtinaallisen hauskaa ja ajattelin:
"Heillähän ei ole aavistustakaan, miten rajua on
olla ruumiin ulkopuolella! Oh no, mä en enää tuu takaisin!!!" Se oli
sanoinkuvaamattoman ihana onnentunne: ekstaasi!
Silloin kuulln HÄNEN äänensä uudelleen: "Avaa silmäsi!" Olin kuvitellut, että silmäni olivat olleet auki kaiken aikaa, mutta äää! Nyt vasta aukaisin silmäni, ja jotenkin minä istuin yhä edelleen omalla vuoteellani, mutta maailma oli muuttunut täysin toiseksi: kaikki oli täynnä valuvia ja ryöppyäviä, sielukkaita värejä, joilla jokaisella oli oma powerfrekvenssi, ne olivat kokonaan ja täydellisesti elämän elävöittämiä. Värit sulautuivat mitä ihanimpiin kuvioihin ja köynnöksiin. Käsittämätöntä! Ne värit, jotka ovat olemassa fysikaalisella tasolla, ovat vain imitaatioita näiden värien todellisesta suloudesta! Niiden kotimaa sijaitsee ei-fysikaalisessa maailmassa, ja ne kaikki muodostavat yhdessä ikuisia kuvia ja kuvioita, jotka ovat liian kauniita kuvailtaviksi! Ne ovat tietoisuuden läpitunkemia! Itsetietoisia! Tämän värikylläisyyden täysin elähdyttämänä kuulin HÄNEN äänensä puhuvan jälleen: "Käänny ympäri!" Hänen äänensä tuli toiselta puolelta. Se mitä sen jälkeen tapahtui, on jo tosiaan too much: HÄN istui siinä minua vastapäätä!!! Säteillen sellaisessa määrin rakkautta kuin vain HÄN voi rakastaa! Mahdotonta kuvailla!!! SE oli niin voimakasta, että SE suorastaan vapisi, aivan kuin olisi ollut ajka raskasta tuottaa tätä yksipuolista kontaktia maalliset ulottuvuudet läpäisevällä tavalla. SE vapisi sulasta rakkaudesta!!! HÄN tuijotti minna ja rakasti minua niin suuresti, ettei minua koskaan ennen ollut rakastettu niin paljon. Olla niin rakastettu! Rakastettavaa!
Ensimmäinen kysymys, joka muodostui sielussani, oli: "Menetkö sinäkin minun luotani pois, niin kuin all the rest?" HÄN puhui: "Minä olen aina läsnä, minä olin aina läsnä ja tulen aina olemaan läsnä!" Kivi putosi sydämeltäni.
Toinen kysymys:"Kuka sinä olet?" Myhäillen HÄN sanoi: "Minä olen sinun trippisi." Hän on minun trippini, minun tieni, minun matkani, minun totuuteni, minun rakkauteni. Oh, my, my!
Ja silloin pulpahti jo Kysymys Numero Kolme sisältäni:
"Mikä sinun nimesi on?" Ja HÄN sulki silmänsä aivan kuin haluten
sanoa: "No name", mutta HÄNEN ympärillään olevat taivaalliset
olennot, joita en kyennyt näkemään, mutta kylläkin kuulemaan, julistivat
äänessään loputonta rakkautta, uskollisuutta ja kunnioitusta: "Michi!
Michiel!!!" Michi on ilmestynyt minulle! Ihmislapset! Michi on JUMALA!
Tiedättekö, miten kovasti JUMALA teitä rakastaa? Ja miten sanoinkuvaamattoman
raju HÄN on? Ja kaikki saivartelevat HÄNEN nimestään! Minä en. Mä sanon
Halleluja! Amen!
Juutalaisessa kabbalassa "Michel" on the Lord
of the Sun (Auringon Herra). Katolilaisilla kerubi Mikael on Herran arkkienkeli.
New Age -lössillä Michael merkitsee samaa kuin Michiel "12. Aurinkokunnan
ja Keskusauringon Herra". Ja minun God-nose/Dog-nose sanoo minulle,
että Jeesus Kristus ja Krishna ovat myöskin Michi!
Tämä on HÄN/SE. Se oli minun ensimmäinen vihkimykseni! Sen jälkeen mä oon napannu uudelleen LSD:tä, mutta turhaan... Minun on löydettävä HÄNET jostain muualta, jotenkin muulla tavalla, kuten Nena on laulanut:
"Jotenkin, jossain, joskus..."
