THC+N2O Matkapäiväkirja

(Edelliset kokemukseni huumausaineista olivat etanoli, THC, THC+etanoli, DXM (1./2. taso) ja N2O.)

Otin voimakkaan THC-pilven aikana N2O:ta ja koin järisyttavan voimakkaan matkakokemuksen. Tapahtui seuraavaa:

Olin kärytellyt itseni suhteellisen voimakkaaseen pilveen ja voimistanut sitä aina noin 3 tunnin välein. Illan aikana otin viitisen kpl N2O- kapseleita. Joka kerralla vaivuin syvemmälle samaan hallusinaatioon.

Matka alkoi "normaalina" kihelmointinä, mutta nopeasti vaikutus voimistui ja kohta "kohina" täytti tajuntani. Tuo kohina oli vähän kuin väritelevision kohina, kun asema ei lähetä. Samaan aikaan en kuullut mitään, mutta hetken kuluttua alkoi kuulua voimakas "tinnittävä" ääni, joka saattoi olla tapahtumapaikan taustaäänista (laivan koneet alimmalla kannella) johtuvaa. Vaikka taustaääni oli matalaa, kuulin korkeahkoa tinnitystä. Kuin olisi soittanut samplen (kello tms) alkua nopeassa tahdissa. Sitten koin jotain, joka tuntui "laskostumisilmiölta", kuin olisin sämplännyt liian pienellä taajuudella ulkopuolisia ääniä ja nappaissut arvon sieltä arvon täältä. Taisin tosiaan nahta kohinan päällä kahta päällekkäistä siniaaltoa, joista toinen esitti korkeampitaajuuksista signaalia ja toinen näytteenottotaajuutta, ja käyrien leikkauspiste loisti aina kirkkaana. Epäilen, että "laskostumisvaiheen" aikana korvien ääni- havaintojen prosessoiminen aivoissani miltei lakkasi tai sitten muuttui jollain selittämättömällä tavalla, jolloin äänistä tuli outo ja käsittämätön aistimus.

Samoihin aikoihin aloin havaita ympärilläni olevat ihmiset kirkkaina vihertävinä valopisteinä jossain kolmiulotteisessa kohinassa ympärilläni. Kerran tässä vaiheessa näin itseni punaisista ja valkoisista pisteistä koostuvan "kohinan" muodostamana tikku-ukkona, mutta viimeisellä kerralla olin ehkä itsekin vain piste, tai sitten paikallani ei ollut mitaan. Saatoin myös hämärästi tajuta, että ympärilläni tapahtuu jotain (puhutaan/ liikutaan), mutta en pystynyt tietoisesti viestittämään mitään ulospäin. Heiluin ilmeisesti jonkin verran, koska muistelen havainneeni jonkinlaista liikettä kehossani.

Sitten aloin nähdä välähdyksia aiemmista tapahtumista ja kuuloaistimuksistani. Välähdyksiä alkoi tulla kiihtyvään tahtiin ja jotenkin "rekursiivisesti", kuin tajunta olisi laitettu rullalle (spiraaliksi) ja sitten otettu sieltä jonkun käyrän leikkaavista kohdista pätkiä. Välähdykset olivat valokuvamaisia, joskin hieman "hailakoita" kuvia aiemmista tilanteista ja ääniaistimukset olivat mm. aiemmilla tripeillä kuulemiani asioita ja luullakseni myos itse ajattelemiani asioita, jotka nyt "kuulin" itseni sanomina. Kuuloaistimukset tulivat miltei pääni sisältä ja niissä oli hieman kaikua.

Toiseksi viimeisellä kerralla minua alkoi pelottaa matkan pituus tuossa kohdassa, jolloin jokin "aliminäni" alkoi tietoisen tuntuisesti vetää minua pintaan. Se ei onnistunut ihan heti, vaan hallusinaatiot eivät aluksi meinanneet poistua. Kävin kerran tajuissani hetkellisesti ja vaivuin sitten vähän pidemmäksi hetkeksi takaisin, mutta siinä vaiheessa tiesin jo pystyväni tulemaan pois ja ahdistava olo helpotti. Tajunta palasi säännollisin välein sijoittuneiden viisisakaraisten tähtien suurentuessa täyttämään näkökenttäni todellisella maailmalla ("tähdista" näkyi läpi todelliseen maailmaan).

Viimeisellä kerralla menin vielä pitemmälle ja syvemmälle jonnekin. Välähdysvaiheen jälkeen näkökenttäni täyttyi punertavista pisteista, jotka yhdistyivät viivoilla taas jotenkin viisijakoisesti. Viivat siis kasvoivat viiteen suuntaan jokaisesta pisteestä. Sitten reunoilta käsin kiisivät kirkkaat valojuovat kaikkia reittejä pitkin kohti keskimmäistä pistettä. Juovat menivät kaikki keskimmäiseen pisteeseen, joka jäi ainoana loistamaan erityisen kirkkaasti, valaisten muutaman pisteen ympäristöstään. Keskuspiste tuntui vetävän minua puoleensa kuin singulariteetti. Tässä vaiheessa "aliminäni" alkoi pelata tosissaan. Se alkoi vetää minua voimakkaasti pois singulariteetin luota ja joutui todellakin kamppailemaan vetovoimaa vastaan. Se varoitti minua menemästä enää yhtään pidemmälle, ja käsitin, että singulariteetista ei enää olisi paluuta ulkomaailmaan. Tätä ajatusta hokien (minun piti keskittyä siihen lujasti, ettei se olisi unohtunut paluun aikana) nousin aliminäni vetämänä pois jostain sieluni syvyyksistä ja matkan loppuosa oli suurinpiirtein samanlainen kuin edellisellä kerralla.

Kaikki matkat kestivät ilmeisesti minuutista kahteen, mutta etenkin tuolla viimeisellä kerralla aika hidastui dramaattisesti. Tuntui siltä, että ajan hidastuminen oli suoraan verrannollinen "olinpaikan syvyyteen" matkan aikana. Sen takia esimerkiksi singulariteettivaihe tuntui kestävän puolet koko matkasta, vaikka todellisuudessa se varmasti oli vain 10-20 sekuntia.

Kerran kaverini kopautti minua olkapäähan 10 sekunnin välein matkan aikana. Tunsin osan napautuksista, mutta keskeltä jäi pois useita.

Matkoihin saattoi vaikuttaa suurestikin laivan koneiden jyskytys, joka tuntui matkan jälkeen miltei häiritsevän voimakkaana. Tätä kesti kai 30-60 minuuttia. Tuona aikana jyskytys oli yhtä voimakasta kuin gettoblaasterista tullut musiikki, vaikka ennen N2O:ta koneiden ääni oli ollut pilvestä huolimatta vain jossain taustalla. Jälkeenpäin koko pää väreili koneiden rytmissä. Samoin pystyi hyvin kuulemaan muutokset koneiden äänessä kun laiva kääntyi. On vaikea sanoa aiheuttiko matkan aikana kuullun tinnityksen laivan koneäänet vai jokin muu seikka. Silmäni pidin kiinni matkojen aikana, joten todellisia näköaistimuksia minulla ei olisi pitanyt juurikaan olla ennen kuin avasin silmäni ja näköaistini alkoi palautua.

Edellä oleva kuvaus on epätarkka jo senkin takia, että mitkään sanat eivät riitä kuvailemaan matkakokemukseni syvyyttä ja todellisuutta. Mitkään aiemmin pilvessä näkemäni geometriset kuviot tai maisemat ja tuntemukset eivät ole lähelläkään N2O-matkan aikana kokemaani kokonaisvaltaista toiseen maailmaan siirtymisen tunnetta. Välillä uskoin tajuavani yhteyden hallusinaation ja todellisuuden välillä. Muistan viimeisen tripin flash- back-vaiheesta sen, että sain päähäni jonkun hyvän selityksen tapahtumille, mutta sitten, syvemmälle joduttuani unohdin sen. Ainoa mielikuva on tuo tajunnanvirtaspiraali, josta näin leikkauksia välähdyksinä.

Subjektiivinen arvioni matkoistani: Ne saattoivat hyvinkin olla täysin yksilöllisiä, myös kokemani ahdistavan tunteen suhteen. Jos joku muu pääsee/joutuu samanlaiseen tilanteeseen, niin kannattaa huomioida matkan henkinen rasittavuus, joka on melkoinen. Tunsin käyneeni jossain hyvin lähellä jotain hyvin tärkeää, outoa ja vaarallista. Sellainen on erityisen järisyttävä kokemus. Jos tuntuu, ettei pää kesta, ei kannata mennä enää pidemmälle. Itse en taida hetkeen haluta uudestaan moista, vaikka olisi todella kiehtovaa nähdä, mitä "singulariteetti" pitää sisällään. Jossain vaiheessa on tosin kokeiltava, voiko samanlaisen tilan saada aikaan pelkällä N2O:lla.

Muuta mielenkiintoista tekemistä: